Harjoittelu on päättynyt Harjoituskoe on päättynyt. Kysymyksiä oli 6 ja oikeita vastauksia 5 kappaletta. Miten tunnistat väistämisvelvollisuutta osoittavan kärkikolmion myös sen taustapuolelta? Sen tolppa on maalattu punakeltaiseksi Kärkikolmiot on sijoitettu siten, että ne näkyvät viistosti myös vasemmalta tuleville Se on ainoa kolmion muotoinen merkki, jonka kärki osoittaa alaspäin Mitä erityisesti tulee huomioida ohitettaessa pysäköityjä ajoneuvoja? Auton ikkunasta voi lentää roskia ajoradalle Ohitettavalta puolelta saattaa auton ovi avautua yllättäen ja aiheuttaa vaaratilanteen Pakokaasupäästöt voivat haitata näkemistä eteenpäin Miten liikennevalot vaihtuvat? Punaisesta vihreään valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa punaisena ja keltaisena Vihreästä punaiseen valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa punaisena ja keltaisena Vihreästä punaiseen valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa vihreänä ja keltaisena Mitä seuraavista on tärkeä tarkastaa ennen sähköpotkulaudalla ajoon lähtöä? Akun, sekä laturin kesto ja kunto Ajoneuvon puhtaus Ohjaustangon lukituksen varmistaminen Minkälaisen vakuutuksen kevyet sähköajoneuvot vaativat? Liikenteessä ajettaessa ei erillistä vakuutusta tarvitse Liikennevakuutuksen Liikennevakuutuksen sekä valinnaisen kaskovakuutuksen Miten toimit jouduttuasi liikenneonnettomuuteen? Kutsun aina poliisit paikalle Selvitän tilanteen ja etsin syyllisen mahdollisimman pian Pyrin estämään lisävahinkojen syntymisen