Harjoittelu on päättynyt Harjoituskoe on päättynyt. Kysymyksiä oli 6 ja oikeita vastauksia 6 kappaletta. Miten liikennevalot vaihtuvat? Punaisesta vihreään valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa punaisena ja keltaisena Vihreästä punaiseen valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa punaisena ja keltaisena Vihreästä punaiseen valo vaihtuu palamalla ensin yhtä aikaa vihreänä ja keltaisena Millainen onnettomuus tulee aina ilmoittaa poliisille? Jokainen onnettomuus on ilmoitettava Onnettomuudet joissa on henkilövahinkoja tai sivullisten omaisuusvahinkoja Onnettomuudet joissa on vain omaisuusvahinkoja Miten toimit jos tien pientareella ajaessasi vastaan tulee jalankulkija? Jalankulkijan tulee väistää, jos hän kulkee kulkusuunnassaan tien vasemmalla puolella Väistän jalankulkijaa ajoradalle ja kiinnitän erityistä huomiota takaa tuleviin ajoneuvoihin Hiljennän nopeutta tai pysäytän ajoneuvoni ja annan jalankulkijan mennä ohi piennarta käyttäen Miten tulee toimia kun näkee lapsia jalkakäytävällä muualla kuin suojatien kohdalla? Ei erityisiä toimia, sillä lapset eivät ole ylittämässä suojatietä Lapsia ei saa ohittaa pysähtymättä Tulee varautua siihen, että lapset ylittävät tien yllättäen mistä kohtaa tahansa Miten voit parhaiten varmistaa turvallisen jalankulkijan ohituksen? Kiihdyttämällä nopeutta, koska ohitukseen kuluu näin vähemmän aikaa Tekemällä ohituksen mahdollisimman hiljaisestí, ettei jalankulkija säikähdä ohitustilannetta Hiljentämällä nopeutta, ja tarvittaessa ilmoittamalla ohituksesta äänimerkillä Ketä tulee väistää, kun siirryt pyörätieltä ajoradalle ajamaan? Ei ketään, kun tulen oikealta Ei ketään, ajoradan liikenteen tulee väistää kevyen liikenteen väylän liikennettä Siirtyessä ajoradalle väistän kaikkea muuta liikennettä