Harjoittelu on päättynyt Harjoituskoe on päättynyt. Kysymyksiä oli 6 ja oikeita vastauksia 5 kappaletta. Ketä tulee väistää, kun siirryt pyörätieltä ajoradalle ajamaan? Ei ketään, kun tulen oikealta Ei ketään, ajoradan liikenteen tulee väistää kevyen liikenteen väylän liikennettä Siirtyessä ajoradalle väistän kaikkea muuta liikennettä Miten toimit jouduttuasi liikenneonnettomuuteen? Kutsun aina poliisit paikalle Selvitän tilanteen ja etsin syyllisen mahdollisimman pian Pyrin estämään lisävahinkojen syntymisen Mitä tulee erityisesti huomioida käännyttäessä risteyksestä oikealle? Väistetääviä ei yleensä ole, joten sujuvuuden ylläpitämiseksi nopeutta ei tarvitse hiljentää. Liian suuri tilanneopeus voi johtaa vaaraan jos skuutti ajautuu vastaantulevien kaistalle. Jarruttaminen on vaarallista ennen risteystä, koska takaa tuleva ajoneuvo voi aiheuttaa peräänajon. Milloin vakuutusyhtiö voi periä syylliseltä takaisin korvaamansa vahingon? Mikäli syyllinen osapuoli on aiheuttanut vahingon humaltuneena Mikäli syyllinen osapuoli on rikkonut liikennesääntöjä Mikäli syyllinen osapuoli on saanut sakkorangaistuksen kuluneen vuoden aikana Miten toimit jos tien pientareella ajaessasi vastaan tulee jalankulkija? Jalankulkijan tulee väistää, jos hän kulkee kulkusuunnassaan tien vasemmalla puolella Väistän jalankulkijaa ajoradalle ja kiinnitän erityistä huomiota takaa tuleviin ajoneuvoihin Hiljennän nopeutta tai pysäytän ajoneuvoni ja annan jalankulkijan mennä ohi piennarta käyttäen Kuinka suuri saa olla sähköpotkulautojen teho? Suurin teho saa olla max. 100Kw Suurin teho saa olla max 1Kw Suurin teho saa olla max 10Kw